Tytto pelkasi Pastori Ernieta kovasti ja lahti karkuun. Pastori seurasi tyttoa pitkan aikaa, kunnes tytto saapui Mangyan-heimoonsa. Siita lahti Pastorin palvelutehtava Mangyan-heimon parissa. Ensin heimolaiset pelkasivat hanta ja eivat sallineet hanen tulla lahellekaan ja niin Pastori seisoi kaukana heimosta, mutta ei antanut periksi. Pikkuhiljaa han alkoi saada luottamusta heimolaisiin ja on talla hetkella heille elintarkea Pastori-Ernie.
Pastori-Ernie seisoo Jeepney:n kyljessa: kohti vuoria...
Mangyan-heimon koteja.
Mangyan-heimolaisilla ei ole mitaan arvoa muiden ihmisten silmissa. Kukaan ei edes katso heita kohti, jos he menevat kaymaan alhaalla kylassa. En ole koskaan aikaisemmin nahnyt yhta noyria ihmisia kuin he ovat. Enka myoskaan ole kohdannut sellaista aitoutta ja yksinkertaisen elaman vilpittomyytta. Mangyan on ujo ja arka ulkopuolisia kohtaan. Mangyan tekee mita vain toisen ihmisen eteen, iloitsee ja riemuitsee sydamensa pohjasta tehdessaan asioita. En ole ennen nahnyt, etta joku voi nauttia niin paljon opetellessaan laulua: On Koko Maailma Hanen Kadessaan.
Tutkitaanpa, mita sielta paasta ja korvista loytyy..
Miten ihmeessa teidat saa puhtaaksi.
Olin koko Mangyan-reissun aikana kipeana. Malaria-laakkeet eivat sopineet minulle yhtaan. Se oli minun roolini Jumalan tehtavassa meidan osaltamme siella. Kun meidan oli aika tulla alas vuorilta, kaksi Mangyan miesta kantoi minut alas puunvaraan rakennetun riippumaton avulla. Minusta tuntui kuin Jeesus olisi kantanut minut alas. Sellaista rakkautta en ole ennen kokenut. Kun meilla ei ole enaa mitaan jaljella, Jeesus pitaa meista huolen, han vaikka kantaa meita harteillaan, jos taakkamme ottaa seuraava askel on liian raskas.
Saatiin joululahjaksi uudet varvastossut.
Sen lisaksi, etta Jumala osoitti minulle rakkautensa sairastaessani, osalleni oli myos tehtava. Palastessamme alas oli aika kayda "sairaalassa" vahan hoidossa. Siella oleva laakari oli kiinnostunut keita olimme ja mita siella teimme. Kerroimme ja han kysyi, miten hankin voisi kayda Mangyan-heimossa. Mangyan-heimolaiset kuolevat meille niin tavallisiin asioihin, hammassarkyyn, kuumeeseen, markiviin haavoihin. Laakari olisi todella mieleton juttu. Ei voi muuta sanoa, kuin etta kaikella on tarkoituksensa. Joskus on myos kai vahan karsittava, etta jotakin hyvaa voisi tapahtua. Talla hetkella olen jo ihan ookhoo. Kuuden tunnin paasta lahdetaan Jennin kanssa lentokentalle ja kotia kohti.
Kiitos Mangyanit, emme unohda teita koskaan!
